torstai 3. maaliskuuta 2011

"Miten sait blogisi kylkeen Twitter-laatikon?"

AVO-hankkeemme johdattaa sosiaalisen median työ- ja opetuskäyttöön. Meneillään on muutama laajempi koulutuskokonaisuus, joiden tarpeisiin olemme kokoamassa käsikirjawikiä. Rinnalla myös LeMill-palveluun tuotettuja sisältöjä.

Pyrkimyksenä on suodattaa liikoja rönsyjä pois ja tarjota sopivassa määrin toimintatapojen, rakenteiden ja pedagogiikan ymmärrystä sekä yksityiskohtaisempaa työvälineiden hallintataitoa. Sosiaalinen media on tolkuton viidakko ja tolkun ottamiseen tarvitaan raivaamista.

Jäsentäjiä alkaa kertymään. Oikein mieluisa löytö oli muutamia päiviä sitten Miikka Salavuon miellekartta sosiaalisen median pedagogiikasta. Nyt on myös saatavilla Miikkan pienempiin palasiin pilkkoma ppt-esitys:

Eilen olin kouluttamassa yhdelle opettajaryhmälle mm. käteviä lisäherkkuja someympäristöihin. Twitteriä emme ehtineet käymään läpi. Kurssilaisilla oli kuitenkin toiveita erityisesti Twitter-virran johtamisesta muille verkkosivuille. Samaa asiaa kyseltiin minulta tänään sopivasti Facebookin kautta. Niinpä lähti alkuun eilisen Wikispaces-opastelaarin rinnalle Twitter-helppimesta.


Twitter-vimpaimen luominen ei ole kovin mutkikasta, mutta ensimmäinen askel on kinkkinen. Linkki, josta vimpaimen luomiseen pääsee, on minimaalisen pienellä tekstillä piilotettu Twitterin näkymään. Kuvaruutua saa välillä lukea somepalveluissa kuin Piru Raamattua. Aina kannattaa kilauttaa kaverille, jos jumittaa. Kysyminenkin on taito. Somessa arvostetaan kysyjää. Kysymykset johtavat tutkimaan ja ihmettelemään ja siitä on lyhyt matka oppimiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti